vanheta

Finés

vanheta
pronunciación (AFI)	/ˈvɑn.xe.tɑ(ʔ)/

Etimología

del adjetivo vanha "viejo"

Verbo intransitivo

1

Envejecer

Sinónimo: vanhentua.

Conjugación

Conjugación de vanheta

Formas personales
Modo indicativo
presente					pretérito perfecto
	positivo		negativo			positivo		negativo
persona	singular	plural	singular	plural	persona	singular	plural	singular	plural
1.ª	vanhenen	vanhenemme	en vanhene	emme vanhene	1.ª	olen vanhennut	olemme vanhenneet	en ole vanhennut	emme ole vanhenneet
2.ª	vanhenet	vanhenette	et vanhene	ette vanhene	2.ª	olet vanhennut	olette vanhenneet	et ole vanhennut	ette ole vanhenneet
3.ª	vanhenee	vanhenevat	ei vanhene	eivät vanhene	3.ª	on vanhennut	ovat vanhenneet	ei ole vanhennut	eivät ole vanhenneet
pasivo	vanhetaan		ei vanheta		pasivo	on vanhettu		ei ole vanhettu
pretérito imperfecto					pluscuamperfecto
	positivo		negativo			positivo		negativo
persona	singular	plural	singular	plural	persona	singular	plural	singular	plural
1.ª	vanhenin	vanhenimme	en vanhennut	emme vanhenneet	1.ª	olin vanhennut	olimme vanhenneet	en ollut vanhennut	emme olleet vanhenneet
2.ª	vanhenit	vanhenitte	et vanhennut	ette vanhenneet	2.ª	olit vanhennut	olitte vanhenneet	et ollut vanhennut	ette olleet vanhenneet
3.ª	vanheni	vanhenivat	ei vanhennut	eivät vanhenneet	3.ª	oli vanhennut	olivat vanhenneet	ei ollut vanhennut	eivät olleet vanhenneet
pasivo	vanhettiin		ei vanhettu		pasivo	oli vanhettu		ei ollut vanhettu
Modo condicional
presente					pretérito perfecto
	positivo		negativo			positivo		negativo
persona	singular	plural	singular	plural	persona	singular	plural	singular	plural
1.ª	vanhenisin	vanhenisimme	en vanhenisi	emme vanhenisi	1.ª	olisin vanhennut	olisimme vanhenneet	en olisi vanhennut	emme olisi vanhenneet
2.ª	vanhenisit	vanhenisitte	et vanhenisi	ette vanhenisi	2.ª	olisit vanhennut	olisitte vanhenneet	et olisi vanhennut	ette olisi vanhenneet
3.ª	vanhenisi	vanhenisivat	ei vanhenisi	eivät vanhenisi	3.ª	olisi vanhennut	olisivat vanhenneet	ei olisi vanhennut	eivät olisi vanhenneet
pasivo	vanhettaisiin		ei vanhettaisi		pasivo	olisi vanhettu		ei olisi vanhettu
Modo potencial
presente					pretérito perfecto
	positivo		negativo			positivo		negativo
persona	singular	plural	singular	plural	persona	singular	plural	singular	plural
1.ª	vanhennen	vanhennemme	en vanhenne	emme vanhenne	1.ª	lienen vanhennut	lienemme vanhenneet	en liene vanhennut	emme liene vanhenneet
2.ª	vanhennet	vanhennette	et vanhenne	ette vanhenne	2.ª	lienet vanhennut	lienette vanhenneet	et liene vanhennut	ette liene vanhenneet
3.ª	vanhennee	vanhennevat	ei vanhenne	eivät vanhenne	3.ª	lienee vanhennut	lienevät vanhenneet	ei liene vanhennut	eivät liene vanhenneet
pasivo	vanhettaneen		ei vanhettane		pasivo	lienee vanhettu		ei liene vanhettu
Imperativo presente
	positivo		negativo
persona	singular	plural	singular	plural
1.ª		vanhetkaamme		älkäämme vanhetko
2.ª	vanhene	vanhetkaa	älä vanhene	älkää vanhetko
3.ª	vanhetkoon	vanhetkoot	älköön vanhetko	älkööt vanhetko
pasivo	vanhettakoon		älköön vanhettako

Formas nominales
infinitivo				participio
		activo	pasivo		activo	pasivo
I		vanheta		presente	vanheneva	vanhettava
largo I		vanhetakseen¹		pasado	vanhennut	vanhettu
II	inesivo	vanhetessa²	vanhettaessa	agente	vanhenema⁴
II	instructivo	vanheten	–	agente negativo	vanhenematon
III	inesivo	vanhenemassa	–	¹⁾ Utilizado solamente con el sufijo posesivo; esto es la forma de la tercera persona singular y la tercera persona plural. ²⁾ Utilizado en una oración acortada expresando actividad simultánea con la actividad de la oración afirmativa. Puede también ser utilizado con el sufijo posesivo. ³⁾ Utilizado solamente con el sufijo posesivo; esto es la forma de la tercera persona singular y la tercera persona plural. ⁴⁾ No existe en caso de verbos intransitivos. No lo confunda con sustantivos formados con el sufijo -ma/-mä.
	elativo	vanhenemasta	–
	ilativo	vanhenemaan	–
	adesivo	vanhenemalla	–
	abesivo	vanhenematta	–
	instructivo	vanheneman	vanhettaman
IV	nominativo	vanheneminen
IV	partitivo	vanhenemista
V		vanhenemaisillaan³

Referencias y notas